Suurin osa työstä on tehty ja nyt on aikaa vaihtaa hetkeksi vapaalle. Suuntasimme Pagsanjan Fallseille, noin kahden tunnin ajomatkan päähän Santa Rosasta. Perillä meitä odotti lauma innokkaita paikallisia liittoaktiiveja valmiina osallistumaan tähän seikkailuun kanssamme. Namibian miehet arpoivat pitkään, tulevatko mukaan, mutta onneksi saimme heidät suostuteltua. "Fear of the unknown", he sanoivat.

Puimme päällemme liivit ja kypärät ja kampesimme kapeisiin ja mataliin veneisiin, aina kolme henkilöä samaan kyytiin. Tämän lisäksi veneessä oli kaksi venemiestä, jotka toimivat siis ohjaajina (ja vetäjinä ja työntäjinä yms). Lähdimme matkaan meloen rauhallisesti. Tai siis meidänhän ei tarvinnut tehdä muuta, kuin istua ja rentoutua (ja palaa), venemiehet hoitivat kaiken.

Joen varrella oli pieniä kyliä ja ihmisiä pesemässä pyykkiä. Pikkuhiljaa kanjonin reunat nousivat korkeammalle ja korkeammalle, kunnes reunaa oli mahdoton hahmottaa. Samalla myös matkan todelliset haasteet tulivat vastaan. Joki ei todellakaan ole helppoa melottavaa koko aikaa, vaan venemiehet joutuivat laittamaan kaiken peliin saadakseen meidät vastavirtaan ja ylämäkeen. He potkivat jaloilla kivistä vauhtia ja suuntaa. Välillä he kiipesivät kokonaan veneestä pois ja vetivät ja työntivät sitä eteenpäin. Muutaman nousun jälkeen oli tauon paikka. He myös huudahtelivat useasti. Kertoivat, että huudahduksella he karkoittavat väsymyksen pois. 

Jossain vaiheessa alkoi tulla jo sellainen olo, että on vaivaksi. Ja että, onko tämä nyt ollenkaan tämän arvoista. Perillä meitä kuitenkin odotti iso vesiputous ja lauttamatka putouksen läpi. Mahduimme koko ryhmä yhdelle lautalle, ja niin meidät vedettiin köydestä pitäen putouksen läpi sen toisella puolella olevaan luolaan. Pulahdimme kaikki veteen ja ihmettelimme tätä paikkaa. Kivet ja kalliot olivat pyöreitä, eivätkä raapineet jalkapohjia oikeastaan ollenkaan. Virtaukset lienee aika kovia ja olleet siellä jo kauan.

Tulimme lautalla luolasta takaisin mantereelle, jossa veneet odottivat meitä paluumatkaa varten. Se kävikin paljon nopeammin, koska koko matka oli alamäkeen ja myötävirtaan. Kokonaisuudessaan reissu kesti noin puolitoista tuntia. Palkka miehille oli 200 pesoa (4€) per vene. Aivan järkyttävän vähän. Valtaosa hinnasta menee yrityksen taskuun. Kaiken lisäksi näitä veneitä on paljon sekä venemiehiä, joten he pääsevät tekemään vain yhden keikan viikossa tai kymmenessä päivässä. Jätimme toki erittäin suuren tipin ja keskustelimme liitoista ja liittotoiminnasta heidän kanssaan.

Vaihdettuamme vaatteet suuntasimme lounaalle sekä pienelle nähtävyyskierrokselle. Pysähdyimme yhdessä kylässä katselemaan kauppoja ja törmäsimme kaupungin pormestariin. Vaihdoimme muutaman sanan hänen kanssaan ja jatkoimme eteenpäin vuoren päällä olevalle järvialueelle. Vierailimme myös yhdessä puutarhassa, ja pysähtelimme ottamaan kuvia järvellä.

Kotimatkalla oli autossa hiljaista. Itse en jaksanut enää edes illalliselle, vaan menin hyvin ajoissa nukkumaan.