Tiedossa on koko päivän kestävä workshop, joka järjestetään yhden tehtaan tiloissa. Täällä siis järjestäytyminen on työpaikkakohtaista, eikä ole ollenkaan yleissitovia tessejä, joten liitoilla tuntuu yleensä olevan omat toimistot ja toimitilat työpaikoilla. Suomessa liittotyötä tehdään vähemmän varsinaisesti työpaikalla, joten tarvetta tällaisille tiloille ei luonnollisesti ole. Vastaanotto on joka paikassa huikeaa. Tervehtijää ja ohjaajaa löytyy joka nurkalta, eksyä ei voi ollenkaan.

Kokoustilassa pidämme esityksemme. Paikalla on yhteensä 50 henkilöä. Käymme läpi kaikkien osapuolten kansallisten liittojen esittelyt ja tietysti hostaavan tehtaan liitot. Filippiinien lait määräävät, että duunareilla (rank and file) ja superviisoreilla on oltava omat liitot. Vähän samantyyppisesti kuin Suomessa toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt. Tehtaissa nämä kaksi liittoa tekevät kuitenkin sovussa yhteistyötä kaikkien eduksi, ja kuuluvat molemmat samaan kansalliseen järjestöön. Liiton puheenjohtajat tekevät kokopäiväisesti liittohommia, muutamilla aktiiveilla on 150 päivää käytettävänä vuodessa. Palkan maksaa siis yritys.

Pidän oman esitykseni lyhyehkönä, koska insinöörit eivät ole pääosassa tässä vaihto-ohjelmassa, vaan ehkä toimimassa esimerkkinä siitä, kuinka hyvin asiat voi olla. Myös Suomi on kovin erilainen eri henkilöille. Metallialan työntekijöillä ei mene ollenkaan niin lujaa kuin insinööreillä. Namibiassa ymmärrystä ja kiinnostusta insinööreihin löytyi selvästi vähemmän, mutta täällä tilanne on toinen. He ovat uteliaita kuulemaan yksityiskohtia ja kyselevät alasta yleisesti. Saan myös myöhemmin kuulla, että vain 3 sadasta henkilöstä opiskelee insinööriksi asti.

Edellisen päivän tehdas valmisti Toyota autoja, tämän päiväinen Toyotan moottoreita. Turvallisuusasiat ovat tärkeitä täälläkin. Puheiden alkuun tehdaslaiset kertovat aina, mitä itse tekee turvallisuuden eteen. Esim. "Moi olen Kirsi, ja aina kun menen kovaääniselle alueelle tehtaalla, laitan kuulosuojaimet korviin." Erityisen tärkeä on yosh, yosh, yosh. Eli aina risteyksessä pitää katsoa molemmille sivuille ja eteen, ja jos ei ole esteitä, niin voi edetä. Melko perusjuttu suomalaisen vinkkelistä, mutta täällä tilanne on eri. Liikenne on niin kaoottinen, ettei tällä periaatteella paljoa pärjäisi kaduilla. Tehtaassa sitä kuitenkin noudatetaan. Muutkin turva-asiat ovat täällä paljon paremmalla tolalla kuin Namibiassa. Työntekijöillä on kuulosuojaimet, suojalasit ja hengityssuojaimet.

Lounas ja välipalat kaikki tarjoillaan meille kokoushuoneen viereisessä tilassa. Tarjontaa on niin paljon, etten millään pysty syömään kaikkea. Saamme myös maistaa paikallisia jälkiruokia, ja se tuntuikin olevan heille tärkeää. Me jaamme tuliaisemme, eli lähinnä liiton mainostavarat, ja sitten on vaihteeksi valokuvien vuoro. Päivän päätteeksi olen jo melko kypsä valokuvien ottamiseen..

Jatkamme Jeepneyllä illanviettoon, joka pidetään Santa Rosan lähellä olevalla alueella kansallisen liiton "hide-out" paikassa. Olutta, ruokaa, karaokea, alkeellista vessaa, seurustelua, tanssia.. Ilta on todella hauska! Vieraanvaraisuus on jotain aivan omaa luokkaa täällä. Ei tarvinnut kuin hetki seistä yksin jossain ja heti on joku tulossa juttelemaan ja varmistamaan, että kaikki on hyvin. Minulta pyydettiin myös rakennusteknisiä kommentteja paikallisesta rakentamisesta. Englanninkielen taito on paikallisilla hyvä. Porukka on todella hyvin hitsautunut yhteen ja naurua riittää. Myös kuskimme oli mukana juhlimassa kera oluen, mutta promillerajan puuttuessa ajaa hän meidät silti takaisin hotellille. Paluumatkalla laulamme vielä kaikki yhdessä lauluja, myös namibialaisia ja suomalaisia. Aivan mieletön päivä!