Aamusta pakkasimme tavaramme ja teimme check outin hotellista. Suuntaamme loppureissun ajaksi etelämpään Laguna alueelle. Pysymme kuitenkin samalla saarella.

Santa Rosa on noin 100km etelään Manilasta. Kello on 9 aamulla, ruuhka on valtava ja matkamme kestääkin reilun pari tuntia. Mieleeni tulee heti Marlonin kertoma tarina yhdestä suomalaisesta taksikuskista, joka Marlonia lentokentälle viedessään pahoitteli kovasti n. viiden auton muodostamaa "ruuhkaa". Jepjep, tähän verrattuna tilanne on kovin eri.

Saavumme Sta Rosaan ennen puolta päivää, emmekä saa vielä huoneitamme. Jätämme tavarat kuitenkin hotellille säilytykseen ja lähdemme lounaalle. Sää on tuulinen ja välillä satelee. Säästä, hajuista ja ympäristöstä mieleeni tulee välittömästi Oklahoma. Jotain samaa tässä on.

Meille on järjestetty Jeepney kyyti. En tiedä, johtuiko se kommentistani edellisinä päivinä, kun sanoin, että voisimme mennä vaikka koko loppuviikon Jeepneyillä, koska mitenkään yleinen tapa tämä ei ole vieraille. Koko päivän saammekin katsella paikallisten erittäin huvittuneita reaktioita kyydistämme. Meillä on joka tapauksessa kivaa!

Kuskimme on myös liittoaktiivi. Hän sai potkut yrityksestä, jossa oli muodostamassa liittoa, ja hänen nostama oikeusjuttu on vielä kesken. Panokset ihmisillä ovat kovia, vaikka suomalaisten vinkkelistä ihan perusasioita halutaan.

Lounaan syömme pikaravintelin tyyppisessä paikassa. Saamme kanaa tikun varressa ja opettelemme soosin tekoa. Siihen laitetaan limeä, soijaa, jotain toista kastiketta ja halutessaan pikku chilejä. Koko ateria riiseineen maksaa 100 pesoa (2€), ja onkin edullisuuden vuoksi esimerkiksi opiskelijoiden suosiossa.

Lounaan jälkeen pääsemme Toyotan tehtaalle, jossa meitä odottaa joukko iloisia liittoaktiiveja. Laitamme turvavarusteet päälle, kuulokkeet korviin ja lähdemme kierrokselle. Kuljemme jonossa ja kierroksen vetäjä selostaa osioita tehtaalla kuulokkeisiimme. Harjoittelijoiden alueella pysähdymme tekemään pienen sorminäppäryystestin. Näemme ensin esimerkkisuorituksen, joka kestää 8 sekuntia. Sitten on vuorossa meidän keskinäinen kilpailu, jonka voitan 12 sekunnin ajalla. Jes!

Kierros varsinaisessa tehtaassa on lyhyehkö ja erittäin mielenkiintoinen. Koko ajan pitää kulkea eteenpäin, mitään ei saada jäädä katsomaan liian pitkäksi aikaa. Suuria yrityssalaisuuksia ilmeisesti. Käymme myös henkilökunnan tiloissa, lounasravintolassa ja liittojen tiloissa katsomassa heidän organisaatiokaavioitaan.

Siirrymme vielä lopuksi yhteen neukkariin kuulemaan yrityksessä olevista liitoista ja keskustelemaan. Filippiineillä järjestäytyminen on siis työpaikkakohtaista. Tessit ja edut neuvotellaan jokaisella työpaikalla toimihenkilöille ja ylemmille erikseen. Hajota ja hallitse toimii siis hyvin, ainakin työnantajan näkökulmasta. Täällä täytyy todella tehdä töitä saadakseen edes perusoikeuksia. TMPllä toisaalta asiat ovat erittäin hyvin. Heillä on todella hyviä etuuksia, erikoisena maininta vapaapäivästä sinä kuukautena, kun on omat syntymäpäivät. Vuosittain he saavat n. 880€ edestä etuuksia, jotka jokainen työntekijä voi käyttää haluamallaan tavalla. Käyttökohteina ovat esim. terveyspalvelut ja ruokaetuudet.

Tilaisuuden päätteeksi saamme pienet lahjat ja jatkamme Jeepneyllä naurunremakan saattelemina takaisin hotellille. Ilta onkin vapaa, ja me suomalaiset ryntäsimme sekatavarakauppaan katsomaan ruokia ja tuliaisia. Illalla kävimme vielä kaikki yhdessä syömässä street foodia, joka tarjoiltiin pöytään tirisevän kuumana. Nam!